sunnuntai 9. tammikuuta 2011

Somewhere ei sykähdytä

Jokainen ihminen on kenties laulun arvoinen. Jokainen elokuvahistorian päähenkilö ei ole kuitenkaan elokuvan arvoinen. Sofia Coppolan uusimmassa Somewhere seurataan Johnny Marcon (Stephen Dorff) persoonatonta elämää.

Johnny on filmitähti, jonka päivät täyttyvät päämäärättömästä huuhailusta jossain. Tämä tyhjänpäiväinen ja sisällyksetön puuhastelu masentaa Johnnya. Elokuva täyttyykin kohtauksista, joissa Johnny ajelee urheiluautollaan ympyrää tai ympäri maita ja mantuja, on yksin tukalien vieraiden ihmisten ympäröimänä, katselee kauniita naisia ja viettää välillä aikaa myös tuntemattomien naisten kanssa lakanoiden välissä. Kaikki tapahtumat vierivät tylsistyneen Johnnyn silmien edessä, samalla tapaa kuin itse elokuva katsojien silmien edessä. Ainoat kiksit Johnny saa hedonistisista iloista muidenkin tähtien suosimassa Chateau Marmontin hotellissa.

Elokuvan juonikäänne on Johnnyn Cloe-tyttären (Elle Fanning) astuminen valkokankaalle. Cloen äiti, Johnnyn ex, pyytää tyttärestään vieraantuneelta mieheltä apua omiin ongelmiinsa vedoten. Turvattomuudesta ja lapsen riippuvuudesta aikuiseen kärsivän Cloen tehtävänä on sitten paljastaa elokuvassa Johnnylle itselleen hänen vieraantunut olemuksensa. Johnny herää hieman melankolisesta unestaan, kun hän kokee olevansa tarpeellinen tyttärelleen. Ollessaan tarpeellinen toiselle inhimilliselle olennolle, Johnny viimein havahtuu omaan hengettömään elämäänsä.

Elokuvan tärkein sanoma onkin suunnattu ihmisille, jotka kuvittelevat saavuttavansa onnen parhaiten vapautuessaan epäluotettavien ihmisten armoille joutumisesta. Francis Ford Coppolan tyttärenä Sofialla lienee asiasta omakohtaista kokemusta, mikä näkyy myös hänen tuotannossaan, vieraantumisen teeman ollessa esillä muun muassa paremmin onnistuneessa elokuvassa Lost in Translation. Jos kultalusikka suussa syntyneen Sofian on tarpeen olla varovainen luottamasta vääriin henkilöihin, Johnnylle puolestaan tulee puhelimeen mielenrauhaa järkyttäviä tekstiviestejä ja joku tuntuu seuraavan häntä aika ajoin autollaan.

Tyttärensä kautta päähenkilö vapautuu jossain määrin tukalasta luottamuspulastaan ihmisiä kohtaan ja päätyykin elokuvan loppupuolella soittamaan epätoivoissaan kenties samoista vaikeuksista kärsivälle exälleen, mikä luonnollisesti ottaen on virhe. Positiivista kuitenkin on, ettei Johnny virheestään ja torjutuksitulemisesta huolimatta menetä rohkeuttaan. Tässä mielessä elokuva on kehityskertomus. Elokuvan pääpointti sisältyy alun ja lopun vertauskuvaan. Elokuva alkaa Johnnyn kurvaillessa urheiluautollaan ympyrää autiomaan yksinäisyydessä ja eristyksissä muista ihmisistä. Elokuva päättyy siihen, kun Johnny parkkeeraa riippumattomasta asemasta kielivän urheiluautonsa samaisissa maisemissa tienposkeen, kaivautuu ulos eristävästä turvallisuuden muuristaan ja jatkaa matkaansa kävellen löytämällä uutta rohkeutta merkityksellisiin ihmissuhteisiin sukeltamiseen tulevaisuudessa.

Elokuvalla on teoriassa toimiva idea ja Johnnyn henkilökuva saattaa olla light-tason ongelmista huolimatta kertomisen arvoinen. Elokuvan käytännön toteutuksessa on kuitenkin merkittäviä puutteita. Hitainkin katsoja ymmärtää elokuvan ensimmäisen, vieraantumista käsittelevän pointin, viimeistään elokuvan puolivälissä ja nopeimmat sääntäävät kohti ulko-ovea elokuvan avauskohtauksen aikana. Kuin aliarvoidakseen katsojiaan ohjaaja kuitenkin alleviivaa päähenkilön sisällöksettömyyttä ja persoonattomuutta pitkitetyillä kohtauksilla Johnnystä juomassa yksinään olutta tai odottaen maskeeraajaa yksin tuolissa jättimäinen valkoinen kipsimassa naamansa yllä. Monella tapaa epätäydellisen päähenkilön vieraantumiseen liittyvät ongelmat vaikuttavat kuitenkin kovin keveiltä ja olisivat korjattavissa lyhyellä elämänhallinnan kurssilla. Elokuva olisikin voinut painottaa, vieraantumisen teeman sijaan, varsinkin tuoreisiin ihmissuhteisiin sisältyvää epävarmuutta ja luottamisen vaikeutta, mikä olisi ollut merkittävästi kiinnostavampaa katseltavaa, kuin muurit ympärilleen rakentanut Johnny. Tällaisenaan toteutettuna tylsä päähenkilö ja tylsä tarina vievät liian monen ihmisen elämästä täydet 97 minuuttia. Tähdet elokuvan teemoille, ei toteutukselle.

  • Somewhere
  • USA 2010
  • Ohjaaja: Sofia Coppola
  • Pääosissa: Stephen Dorff, Ellen Fanning
  • Laji: Draama
  • Kesto: 97 min
  • Tähdet

2 kommenttia:

  1. Elokuvaan liittyviä sivustoja:

    http://www.culturevulture.net/index.php?option=com_content&view=article&id=440:interview-with-sofia-coppola-and-stephen-dorff&catid=15:features&Itemid=25

    http://www.imdb.com/title/tt1421051/

    http://www.rottentomatoes.com/m/somewhere_2010/

    http://www.focusfeatures.com/somewhere

    Kriitikkojen arvosteluja:

    http://rogerebert.suntimes.com/apps/pbcs.dll/article?AID=/20101221/REVIEWS/101229995

    http://www.film-o-holic.com/arvostelut/somewhere/

    http://www.episodi.fi/somewhere-9649/

    http://www.hs.fi/kulttuuri/elokuvat/artikkeli/Matkalla+jossain/1135262707672

    VastaaPoista
  2. tylsä oli joo. toisin kuin lost in translation josta pidän paljon. siinä oleellista on liike eikä alleviivaaminen. ja onneksi päähenkilöiden taustoja ei ole kirjoitettu esiin. henkilöiden "ohuus", niiden olemisen sietämätön keveys, on just jutun juuri. sitä en tiedä tykkääkö siitä japanilaiset...

    VastaaPoista